Kuka olet ja mitä teet grenkellä? 

Nimeni on Joonas ja grenke historiaa taustalla noin 2,5 vuotta. Nykyisessä roolissani toimin suoramyynnin vetäjänä (Head of Direct Sales).

Työssäni vastaan suoramyynnin onnistumisesta ja kasvusta, ja pyrin takaamaan jokaiselle tiimiläiselle mahdollisuuden loistaa ja onnistua omilla osaamisalueilla. grenkellä olen päässyt työskentelemään molemmissa myyntikanavissa, mutta pääsääntöisesti suoramyynnissä.

 

Luotamme. grenkellä toiminnan ytimessä on luottamus joka kasvaa keskinäisestä arvostuksesta ja suoraselkäisyydestä.

 

Mitä luottamus sinulle esihenkilön työssä tarkoittaa?

Luottamus on tärkeä arvo, ja sen voima kantaa pitkälle. Minulle luottamuksessa on tärkeintä se, että pystymme luottamaan omaan tekemiseen, tuotteeseen ja osaamiseemme koko organisaation tasolla.

Luottamus tarkoittaa minulle myös sitä, että uskallamme yksilönä tehdä rohkeasti itsenäisiä päätöksiä sekä uusia kokeiluja, ja tuoda rohkeasti esiin omaa osaamista ja välillä mennä myös epämukavuusalueille.

 

 

Keskustelemme. Meille grenkeläisille keskustelemme arvo tarkoittaa toisia kunnioittavaa, sekä tiimirajat ylittävää vuorovaikutusta. 

 

Miten esihenkilönä omassa työssäsi edistät avointa keskustelukulttuuria?

Keskusteluyhteys on aina avoinna ja jokaisesta asiasta voidaan keskustella matalalla kynnyksellä. Uskon, että mahdollisuus reflektointiin esihenkilön tai kollegan kanssa on tärkeää, ja sille täytyy löytyä aina joustavasti aikaa.

 

Teemme. grenkellä annetut lupaukset lunastetaan ratkaisukeskeisellä ja sujuvalla yhteistyöllä.

 

Miten esihenkilönä tuet ratkaisukeskeistä yhdessä tekemistä? 

Minulle on tärkeää, että yrityksemme ja tiimimme kehitykseen pystyy osallistumaan ja vaikuttamaan monelta eri taholta. Ratkaisukeskeisyys muodostuu siitä, kun teemme yhdessä ja kuuntelemme toisiamme. Uskon vahvasti siihen, että yhdessä tekemällä olemme parempia ja pääsemme pidemmälle.